
Tärkeitä asioita
Itsenäisen maan tunnusmerkit ovat, että ylin päätösvalta kuuluu Suomen kansalle. Oman valtion yläpuolella ei ole mitään ylintä päätös valtaa. Tällä perusteella Suomi ei ole itsenäinen
-Lähiruoka hankkeita lisättävä
-Ei EU:n uusille suurille kolhoosi tiloille. Eläintaudit lisääntyvät suurilla tiloilla.
-Juna vuoroja ei tule karsia metropolin ulkopuolella. Joukkoliikennettä tulisi kehittää.
Kehäkolmosen ulkopuoliset eivät saa olla maksajina Länsimetrolle!
-Lähipalvelut turvattava muukin kuin puhelinvastaaja!
-Rehellisyys maan perii vai periikö? Korruptio jyrää!
-Uusiutuvien energia muotojen kautta lisää työtä! Ei epäarvoiselle energiaverolle rokottamaan
siitä kaikista enemmän kärsiviä!
-pienyritysten asema yhä pahenevassa kilpailussa ja tehokkuuden tavoittelussa
-Perusturvan mureneminen tulee estää.
- Päivähoitopaikka saatava jos töitä on. Avointa päiväkotimallia kehitettävä, jossa mahdollisuudet ruokailuun, kavereihin, kotona oleville vanhemmille tukea.
- Sairauksien hoitoa ja potilaita ei saa jättää oman onnen nojaan. Mihin tarvitsemme lääkäreitä, jotka määräävät
taikaburanaa joka vaivaan?
- Vanhusten kotona asumista tuettava! Laitoshoitoon on kuitenkin päästävä jos apua kotiin ei ole luvassa!
Turvallisuuden tunne ja hyvä hoiva tilipussista riippumatta!
Vammaisten työnsaantiin tukea ja kunnon duuneja!
Tukea liikkumiseen ja oikeus esteettömään elämään!
Ota yhteyttä suoraan älä kiertotietä : )

Heini Parviainen
Kunnanvaltuutettu Mäntsälä
Eduskuntavaali ehdokas
heinizeerian@hotmail.com
Lisäys 7. syyskuuta 2010 klo 16:03:
Lisäys 7. syyskuuta 2010 klo 16:04:
Lisäys 7. syyskuuta 2010 klo 16:25:
Lisäys 7. syyskuuta 2010 klo 16:27: